Etusivu


 

Talot


Ryhmäkodit


Kotipalvelu


Ravintopalvelut


Päivätoiminta


Projektitoiminta


Vapaaehtoistoiminta


 

 

Palaute


Yhteystiedot


Avoimet työpaikat

 

 

 

 

Hyvän ikääntymisen kumppani

Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry on perustettu vuonna 1989 ja tarkoituksemme on edistää ikääntyvien omistus- ja vuokrapohjaista palveluasumista, ylläpitää palvelukeskuksia ja ryhmäkoteja sekä päivätoimintaa ja kehittää kotona asumista tukevia palveluja. Tarjoamme monipuolista ja turvallista asumista sekä vaihtoehtoja omassa kodissa pärjäämiseen.

Ensimmäiset talot valmistuivat 1998. Viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana toimintamme on kasvanut voimakkaasti. Nykyisin palvelemme kuudessa talossa, joista kolme sijaitsee Helsingissä, kaksi Vantaalla ja yksi Espoossa

Asumis- ja hoivapalveluiden lisäksi yhdistys tuottaa kuntouttavaa kotipalvelua, muistihäiriöisten päivätoimintaa, ravintopalveluita sekä erilaisia ryhmä- ja virkistystoimintoja kotona asumisen tueksi. Panostamme toiminnassamme myös kokeilu- ja kehittämistoimintaan.

Meillä on osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö ja korostamme toiminnassamme ihmisläheistä ja ystävällistä palvelua. Suurin osa lähes 130 vakituisesta työntekijästämme on hoiva-alan ammattilaisia. Varsinaisen toimintamme tuotot tilikaudelta 2010 olivat 7,6 milj.€.

Arvot:  Ihmisläheisyys, Luotettavuus, Tuloksellisuus ja Uusiutumiskyky

Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry:n jäsenet  ovat yhteisöjäseniä:
Vanhus- ja Lähimmäispalvelun Liitto ry
,
Suomen Setlementtiliitto ry, Avara Suomi Oy, Sato - Rakennuttajat Oy ja Kuntokallio säätiö.


sivun alkuun